Nyrölän kyläyhdistys on päättänyt tehdä kyläläisten kanssa yhden retken kesän aikana. Tänä vuonna kohteeksi valikoitui Ähtäri zoo. Aikaisemmat palautteet ja osallistuja määrä vaikuttivat kohteen valinnassa. Tämä kohde tuntui palvelevan niin kylän lapsia kuin vanhempaakin asukasta. Näin koko kylä kokoontuu yhteen viettämään mukavaa retkipäivää tuttujen kyläläisten kanssa.
Toivotamme kaikille hyvää retkipäivää. Muista ilmoittautua 22.6.2025 mennessä niin pystymme varaamaan linja-autot sen mukaan ja ruokailun.
HUOM!!! Suuren suosion vuoksi jouduimme aikaistamaan viimeistä ilmoittautumis päivää 26.6. 2025 päivään 22.6.2025.
Nyrölän kyläyhdistys on päättänyt tukea kyläläisiä kahdelle retkelle.
Ilmoittautuminen 21.5. mennessä.
Jos haluat maksaa pankkikortilla tai käteisellä, mainitse se lomakkeen Allergiat kohdassa.
4.6 Puuhapuisto Veijari
Ensimmäisenä tulee 4.6 Puuhapuisto Veijari. Toivomme, että kylän lapset pääsisivät Veijariin vaikka tällä kertaa retki osuu arkipäivälle. Valitettavasti viikonloput olivat Veijarissa jo varattuja ja meidän porukka on sen verran iso, että meidät olisi kyllä huomattu. Ilmoittautumis lomakkeessa pystyy ilmoittamaan kyydin tarvetta ja tarjota paikkoja. Lähtö Nyrölätalolta tai erikseen sovitellen vaikka koti ovelta. Veijari on auki 11-18 ruokailu ajoittuu 13-15 välille.
ILMOITTAUTUMINEN ON SULKEUTUNUT. 28.5 KELLO:6:00
2.7 Risteily Rhea
Päädyimme toisena vaihtoehtona sisävesiristeilyyn Rhealle nauttimaan hyvästä ruuasta ja lähiseudun kauniista maisemista. Samalla pääsee rauhassa vaihtamaan kesän kuulumisia naapureiden kanssa. Risteily kestää kolme tuntia 19-22 kimppakyytejä saa ja kannattaa suosia. Risteilylle on kaksi hintaa kyläläisten 15e hinta ja ei kyläläisten 55e. Jotta kesävieraat tai naapurikylällä asuvat ystävät pääsevät mukaan.
ILMOITTAUTUMINEN ON SULKEUTUNUT. 7.6 KELLO:20:00
Paikkaa voi kysellä vielä puhelimella Susannalta 050 336 4139
Pääsiäiskokko on ollut Nyrölän kylän perinne pidempään kuin miesmuisti, tarkistimme tämän tapahtumassa muutamalta mieheltä. Kokko on ollut tauolla nyt muutaman vuoden syynä oli ruohikkopalovaroitukset pääsiäisen aikoihin ja sitten tuli koronarajoitukset.
Pääsiäiskokolla oli paljon uutta. Kyläkokouksessa oli juuri valittu uusi hallitus, ostettu uusi teltta ja Muurikkapannut, mahdollistettu kyläyhdistykselle pankkikorttimaksut uudella kassajärjestelmällä ja siirretty kokko uudelle paikalle Nyrölätalon kentälle. Mainontakin siirrettiin nykyaikaan ja someen, jota ei ole aikaisempina vuosina edes ollut. Koko kokkotapahtuma oli täysin uuden edessä. Toki väkeä toivoimme paljon, turvallisuussuunnitelmat ja viranomaisilmoitukset tehtiin. Kuitenkin väkimäärä yllätti meidät positiivisesti ja kiitos kaikille tapahtumavieraille.
Kiitos kuuluu rautaiselle talkooporukalle, joka pystyy venymään, muuntautumaan ja ajattelemaan. Reippaat nuoret arpojenmyyjät ovat kyläyhdistyksen tulevaisuus ja oli mahtavaa seurata kuinka hienosti suoriutuivat annetusta tehtävästä.
Liikennejärjestelyissä oli vuosienkokemus tapahtumasta kuin tapahtumasta, heitä ei suuretkaan automäärät hetkauta tai parkkitilan puutuminen. Stressi varmasti kasvoi, mutta ei vaikuttanut ammattimaiseen asiakaspalveluun ja hyvään kohteluun.
Pääsiäiskokko sai tänä vuonna uuden paikan ja siirtyi kulttuurikeskukselta Nyrölätalon kentälle.
Ohjelma:
Elävästä musiikkista vastasi aina yhtä hurmaava Jukka Ohra-aho.
Lasten aarre seikkailu
Munan kopittelua
Lautalabyrinttiä
Vanhan tavaran arvuuttelua
Parisahausta
Pojat harjoittelee
Kokkoa turvasi Keski-Suomen pelastuslaitoksen KS121 sammutusauto, jota pelastuslaitoksen pelastajat esitteli kiinnostuneille.
Kiitos arpavoitoista:
Karto
Dahl
Hankkija Jyväskylä
Rengasliike Paussu
K-market Tikkari
S-market Tikkakoski
Ikuinen Nyröläläinen (yksityishenkilö)
Colmec
Killerin Ravirata
Taombilliards
Jyskän varastomyymälä
Tarrapaita
Sokos Hotel Paviljonki
Partyland Jyväskylä
Kiitos Minna Muorille ja Talon Ekille Tapahtumapaikasta www.nyrolatalo.fi .
Kaikki pääsiäisasut palkittiin.
Niitä sitten nähtiinkin niin aikuisilla kuin lapsillakin. Oli ihailtavaa heittäytymistä havaittavissa. Pääsiäiskokolle tiensä löysi noin 500 ihmistä ja mukana oli myös nelijalkaisia vierailijoita. Teimme siis samalla pääsiäiskokon kävijäennätyksen. Seuraavana vuonna emme tyydy enää vähempään vaan tulevaisuudessa teemme uusia ennätyksiä.
Vanhojen tavaroiden oikea rivi:
Leipäjuuston paistoon
Luistimet
Pesusieni eli hosio tai huosio
Ämmänlänget
Häkylä, pellavan käsittelyyn
Hevosen peräruisku
Partaveitsen teroitukseen
Ensivuoden suunnittelu on aloitettu. Kiitos, että autat meitä parantamaan tapahtumaa. Nyt voit vaikuttaa ensivuoden pääsiäiskokko tapahtumaan. Laita meille risut ja ruusut.
Ilmoita lisätietoihin, joko ”kyläläinen” tai ”vierasosallistuja”, niin tiedämme laskuttaa oikein.
Hinta sisältää kyydit Mustilaan ja takaisin, matkaeväät, pääsyliput sekä ruokailun Verla Ruukissa. Matkaan lähdetään WC-varusteisella linja-autolla ja menomatkalla jaetaan osallistujille matkaeväät. Perillä Mustilassa on opastus sekä Verlassa ruokailu ja kahvit. Meno- ja paluumatkan tauot ovat omakustanteisia. Retkelle lähdetään osallistuja määrän täyttyessä ja osallistujille lähetetään tarkennettu aikataulu sekä maksutiedot retken varmistuessa.
Retki järjestetään ke 8.6.2022. Viesti on lähetetty ilmoittautuneille jos olet ilmoittautunut mutta ei viestiä ole tullut lähetä sähköpostia luontopolku@nyrola.fi (ilmoittautuminen on päättynyt)
Avoimet kylät la 11.6.2022
Avoimet kylät päivänä Nyrölän luontopolun saaressa on Kalakummi Olli kertomassa kaloista ja Nyrölätalon kentällä tehdään linnunpönttöjä Nyrölän luontopolulle ripustettavaksi. Nikkaroitsijoita kaipaillaan kentälle ja kalastuksessa avustajia saareen.
Nyrölän kylä on ilmoittautunut tapahtumaan. Suunnitteluun saa ilmoittautua mukaan kyläkokouksessa 30.3.2022 ja talkoolaiseksi kyseiselle päivälle.
Nokkakiven Huvipuisto- retki lapsiperheille su 12.6.2022
Nokkakiveen mennään omilla kulkuneuvoilla, kimppakyytejä tuttujen kanssa suositellaan! Nokkakivi on avoinna 11-17 ja ilmoittautuneille jaetaan portilla rannekkeet.
10:00 halukkaat voivat kokoontua Nyrölätalon kentälle
11:00 Nokkakivi aukeaa ja portilla jaetaan rannekkeet
12:00 – 13:00 kyläyhdistyksen varaamat eväät jaetaan paviljongilla
kotiin alueelta poistuminen omia aikoja
17:00 Nokkakivi sulkeutuu
Nokkakivi-päivä sisältää rannekkeen ja eväät osallistujille kyläyhdistyksen tarjoamana. Alueelta saa lisäksi pikkusuolaista, jäätelöä ja kahvia omakustanteisesti. Jos eväiden jälkeen jää nälkä, vieressä sijaitsee myös huoltoasema jossa on mahdollista ruokailla omakustanteisesti.
Haluamme liikkumisen olevan helposti lähestyttävää kaikille kylän lapsille ja nuorille.
Pesisliikkarissa lasten kanssa harjoitetaan motorisia taitoja erilaisten palloleikkien, temppuratojen ja pesäpallon alkeiden parissa. Nuorten kanssa, monipuolisen liikkumisen lisäksi, harjoitellaan erilaisia tekniikka- ja lyöntiharjoituksia.
2 kertaa saa tulla kokeilemaan Pesisliikkaria ilmaiseksi. Tämän jälkeen ryhmän toimintaan osallistuvan ainut maksu on Pesispassi. Sen kausimaksu on 11€ (1.4.–31.3.), sisältäen vakuutuksen.
Haluamme liikkumisen olevan helposti lähestyttävää kaikille kylän lapsille ja nuorille.
Pesisliikkarissa lasten kanssa harjoitetaan motorisia taitoja erilaisten palloleikkien, temppuratojen ja pesäpallon alkeiden parissa. Nuorten kanssa, monipuolisen liikkumisen lisäksi, harjoitellaan erilaisia tekniikka- ja lyöntiharjoituksia.
2 kertaa saa tulla kokeilemaan Pesisliikkaria ilmaiseksi. Tämän jälkeen ryhmän toimintaan osallistuvan ainut maksu on Pesispassi. Sen kausimaksu on 11€ (1.4.–31.3.), sisältäen vakuutuksen.